Persona

Persona -series, 2013-2014.

 

 

Persona ©Veli Granö 2014

Three times my spirit prompted me to grasp her, and I jumped ahead. But each time she slipped out of my arms, like a shadow or a dream.

Homer: Odyssey

 

Hippolyte:

http://www.hippolyte.fi/27-3-19-4-2015-veli-grano-persona/

B&W prints about 78cmx60cm

Persona, Hippolyte gallery, 2015

Persona , Hippolyte Gallery, Helsinki

Persona, ©Veli Granö, Hippolyte Gallery, Helsinki, 2015

 

(suomeksi alempana)

Persona, exhibition of photographs 

Veli Granö explores themes surrounding alternative social realities in his work, posing a question of how an individual might aim to create their own reality if the one offered by the society does not seem fitting. Granö’s photographs deal with deviant individuals, or situations, that do not conform to the accepted social norms, standards and expectations.

Granö’s Persona-series is an installation of photographs that have taken Ingmar Bergman’s 1966 film of the same title as their visual starting point. For the series Granö has photographed two images of the same person in a different role and combined these by cutting the negatives together – a rough technique that slightly damages the negatives in the process. The photographs represent the two sides of each of our personalities, the self that is whole and the other that is incomplete.

The Other in Granö’s images is associated with a doppelgänger, or a wanderer, a familiar figure from folklore and literature that Granö has been interested in, and lectured on, for a number of years. In contrast to the stories in which the Other – one’s dark shadow or a mirror image – is often a threat to the Self, Granö’s doppelgängers are not particularly threatening but often peaceful creatures that represent the various contradicting sides to the stable solid side of personality.

Persona-series is both autobiographical and documentary in a sense that it depicts real people the artist knows who are facing a particular crisis or change in their lives, either positive or negative. Unexpected and unfamiliar sides of the personality often surface at crossroads of life. Any large upheaval can cause conflicts and internal struggle and at such times one can often get a feeling of not quite being himself. This is the moment the Other steps forward, but rather than fighting against the shadows, the split identities of Granö’s characters appear to merge.

 

Text by Anna Mustonen © for Photography Oxford  Festival 2014

http://www.photographyoxford.co.uk/

 

http://www.showroomberliini.com/home/4584928974

Showroom Berliini, Charlottenstrasse 95, Berlin-Kreuzberg

Showroom Berliini, Charlottenstrasse 95, Berlin-Kreuzberg

 

Persona, Hippolyte Gallery, Helsinki  27.3.–19.4.2015

 

Kolme kertaa juoksin häntä kohti ja yritin syleillä,

kolme kertaa hän väisti minua niin kuin varjo taikka uni.

Homeros: Odysseus s. 150

 

PERSONA

”Erilaisten ykseysihanteiden suosio saattaa estää huomaamasta miten dualistisia keskeiset ihmisen olemusta koskevat myytit ja teoriat ovat. Henkiolennot jakautuvat hyviin ja pahoihin. Jeesus oli jumala ja ihminen. Gnostikot opettivat että maailma on valon ja pimeyden taistelukenttä. Sielu valoa, ruumis pimeyttä. Freud hyökkäsi eurooppalaista dualismia vastaan, mutta palasi siihen vanhuusvuosiensa Eros ja Thanatos elämä- kuoleman vieteissä. ”

 Markku Envall, Toinen minä.

Taiteilija Veli Granö on tunnettu dokumentaarisista näyttelyistään ja elokuvistaan. Hän on on kertonut töissään monista erikoisista henkilöistä ja esitellyt suomalaisille jo tutuksi tulleen ITE-taiteen. Granön dokumentaariset kuvasarjat ovat usein esittäneet yksittäistä henkilöä kättensä töiden vieressä. On helppoa huomata, että esimerkiksi ITE- taiteilijan luomukset tai pienoismallirakentajan esineet ovat eräänlainen ikkuna kuvatun henkilön mieleen.  Ehkä Granö on näin pyrkinyt tunkeutumaan kuvattavansa persoonaan. Uusi kuvasarja Persona on henkilökohtaisempi, kuin aikaisemmat muotokuvasarjat, mutta se myös muistuttaa niitä. Persona -näyttelykokonaisuus ei esitä erikoisia henkilöitä esineineen, vaan kuvien henkilöt ovat saaneet rinnalleen kaksoisolentonsa. Kuvien ”toisen” tehtävänä on kertoa meissä kaikissa piilevästä kätketystä.

Visuaalisen virikkeen näyttelyn kuvayhdistelmille Granö on saanut Ingmar Bergmanin elokuvasta ”Persona” (1966). Arvoituksellinen elokuva käsittelee valokuvan olemusta ja kahden naisen identiteettien (myös kuvan) sulautumisesta yhdeksi, samaksi henkilöksi.

Kaksoisolennot ovat kertomataiteessa yleinen teema. Jos kaksoisolento ei ole aina päähenkilön ilmiselvä kaksoiskappale, on tarinoiden ”riivaaja” usein kuva hänen persoonallisuutensa kehittymättömästä puolesta. Hän on päivätietoisuuden ”negatiivi”, jungilaisittain ”varjo”. Joissain tarinoissa kaksoisolennon ja alkuperäisen minuuden kohtaaminen johtaa molempien tuhoutumiseen, koskaan päähenkilö ei selviä kohtaamisesta ennallaan.

Kaksoisolentotarinat ovat osuva kuva jakautuneisuudestamme: me pyrimme yhdeksi, vahvaksi ja jakamattomaksi identiteetiksi – mutta jäämme aina jaetuksi. Jaetuksi jääminen johtuu oman vajavaisuutemme tiedostamisesta. Siksi meitä onkin olemassa kaksi: Minä ja Se toinen minä.

Granö on kuvannut näyttelyyn itsensä lisäksi tuttujaan. Onko heitäkin kohdannut joku elämän perusteiden mullistus: ehkä sairaus, -avioero, -rikossyyte, -kuolema, – tai onnellinenkin asia: lapsen syntymä tai uuden elämänvaiheen esiinastuminen? Tällaisissa tilanteissa jokainen voi huomata, ettei ole aivan ”oma itsensä” ja ehkä ihmetellä itselleen vieraana näyttäytyvää käytöstään. Ehkä se on hetki jona Toinen astuu esiin.

Granön mustavalkoiset näyttelykuvat on valokuvattu käyttäen perinteisiä menetelmiä. Hän on valokuvannut muotokuviaan varten kaksi filminegatiivia samasta henkilöstä ja yhdistänyt ne toisiinsa käyttäen veistä ja liimaa. Näyttelyssä nähdään myös muita vaurioitetuista negatiiveista syntyneitä uusia kollaasiteoksia.

Taiteen edistämiskeskus on tukenut näyttelyä

Arvostelu/ Mustekala com:

http://www.mustekala.info/node/37442

 Hippolyte in English:

http://www.hippolyte.fi/27-march-19-april-2015-veli-grano-persona/?lang=en

.

 

 

 

My friend Anne Pajuluoma died quite suddenly in December 2013. I had just visited her Kristiina Town. I took her portrait for my new series. When I printed negatives, Anne was already gone. It felt really hard to work on her image. The whole photo series became darker.

I worked with Anne for the first time in 1999. We made an installation of the exhibition Tähteläinen/ Star Dweller. It was on display at Gallery Hippolyte, Helsinki, Pori Art museum, CCAC Institute, San Francisco, USA, and the round ended in Sydney Biennial. Later, I made with her and Jarmo Ylänen a film Tähteläiset / Meet You in Finland Angel. The film was a great success, thanks to Anne.

Anne was a fragile and beautiful soul. The earthy life was not always easy for her, but the imagination and dreams gave joy and splendor. Anne was just the real star dweller.

Ystäväni ja yhteistyökumppanini Anne Pajuluoma kuoli aivan yllättäin joulukuussa 2013. Olin juuri vieraillut hänen luonaan Kristiinakaupungissa. Otin hänestä muotokuvan uuteen valokuvasarjaani. Kun vedostin kuvaa, oli Anne jo mennyt. Tuntui todella vaikealta työstää kuvaa. Koko sarjan luonne muuttui tapahtuman johdosta synkemmäksi.

Työskentelin Annen kanssa ensimmäisen kerran 1999. Teimme silloin installaationäyttelyn Tähteläinen. Se oli esillä mm Hippolyte -galleriassa, Helsingissä, Porin Taidemuseossa, CCAC Instituutissa, San Franciscossa ja kierros päättyi Sydney -biennaaliin. Myöhemmin tein hänen ja Jarmo Yläsen kanssa Tähteläiset -elokuvan. Sen kuvaukset kestivät kolme vuotta, jonka aikana tutustuimme todella hyvin. Elokuva onnistui  pitkälti Annen intensiivisen osallistumisen ansioista. Elokuvan tarinatkin perustuvat osin hänen kirjoihinsa. Vei noin vuoden ajan totuttaa Annea kameran läsnäoloon.  Kun kamera ei enää aiheuttanut ahdistusta, hän oli valmis avaamaan sille syvimpiäkin tunteitaan. Hän auttoi minua työssä monin tavoin. Annen kanssa työskentely oli myös dokumentin tekoon liittyvän moraalin  pohdinnan kannalta minulle ratkaisevaa aikaa. Nuo mietteet johtivat moniin elokuvan rakenteellisiin ja sisällöllisiin ratkaisuihin.

Anne oli hauras ja kaunis sielu. Maan elämä ei ollut hänelle aina ihan helppoa, mutta mielikuvitus ja unelmat antoivat elämään iloa ja loistokkuutta. Anne oli ihan oikea tähteläinen. Hyvää matkaa Anne.

Corino & Anne Pajuluoma – Kuljen vain 1970

Ja tässä arkistojeni kätköistä löytynyt tallenne jossa ilman sen kummampaa treenaamista Anne Pajuluoma laulaa Corinon treeneissä Stevie Wonderin kappaleen "Kuljen vain" (A Place In The Sun vuodelta 1966) – och här sjunger Anne en låt tillsammans med Corino helt "prima vista" (utan att träna in den desto vidare).

Posted by Corino 1970-71, orkester, Vasa on Friday, November 19, 2010