Energiapyörteet/Whirls of Energy, 2009

Video installation

Installaatio hetkestä, jossa mielen kontrolli pettää.

 

̈Ääni, video, valokuva, nuket, huonekalut. Esiintyjä videolla: Helka-Maria Kinnunen.

Musiikki: Juha Kiwano, 2007

Ludvig Forum, Achen, Germany, 2008, Kluuvin galleria 2009

 

 

 

Energiapyörteet

Hetkestä jossa ymmärsin äkillisen kirkkaasti

 (tai yrityksistä tuntea olevansa osa kokonaisuutta)

 Teoksen kokonaiskesto 10min

Näyttely perustuu erään ystäväni kahteen sähköpostiviestiin. Hänen esittämänsä ajatukset tuntuivat minusta niin järjettömiltä, että suorastaan pakotin hänet pyörtämään puheensa tai ainakin kertomaan asiasta lisää. Hän oli kuitenkin haluton lisäämään ensimmäisessä viestissä kertomaansa mitään. Lopulta hän suostui lähettämään kuvauksen kokemastaan tapauksesta, jonka uskoi valaisevan asiaa. En ole ollenkaan varma auttoiko tarina minua ymmärtämään hänen tarkoituksensa paremmin. Ennemminkin se teki minut entistä huolestuneemmaksi. Tämä näyttely perustuu tuohon toiseen, lyhyeen viestiin.

Kiitän näyttelijä Helka-Maria Kinnusta, joka ansiokkaasti tulkitsi ystäväni kertomuksen. Erityisesti kiitän rumpali Juha Kiwanoa, joka antoi liittää teokseen ystävääni niin suuren vaikutuksen tehneen musiikin. Teoksen toteutusta on taloudellisesti tukenut AVEK:in Milla Moilanen ja Heidi Tikka. Videoiden teknisessä viimeistelyssä on ollut apuna Henri Pulla. Teoksen Juha KIwanon rummutus osuus on  esitetty ensimmäisen kerran Joutsan Haihatuksessa  (2005). Myöhemmin laajentamani versio se on ollut esillä mm Ritva Röminger-Czakon ja Andreas Vowinckelin kuratoimana mm Ludwig Forum -museossa, Saksan Aachenissa (2008) ja seuraavana vuonna Helsingin kaupungin taidemuseon Kluuvin galleriassa.

Veli Granö, Energiapyörteet

Tässä ystäväni ensimmäinen viesti, jonka hän antaa julkaista ilman allekirjoitusta.

Tervehdys,

 Kerron nyt lyhyitä otteita tutkimuksestani, johon olen aikaisemmissa viesteissäni viitannut ja mitä kohtaan olet osoittanut niin suurta mielenkiintoa.

Aloitan arkisesta havainnosta, joka on varmasti tuttu myös sinulle.

Olet istuutunut tuolille, jonka joku on juuri jättänyt. Olet silloin tuntenut istuimeen tarttuneen lämmön siirtyvän sinuun. Aivan pian olet unohtanut edeltäjäsi. Et ole enää tunnistanut mikä lämpö on peräisin sinusta ja mihin vieraan jättämä energia on elimistössäsi edennyt. Siitä huolimatta, että olet tuntenut lämmön kadonneen, se on ollut sinussa. On hyvin vaikeaa päätellä miten kauan toisen lämpö ruumiissasi viipyy. Jossain tapauksissa joku osa tuosta latauksesta voi viivähtää hyvinkin kauan. Tämän pohtiminen voi tuntua tarpeettomalta, mutta ei käy kieltäminen: kannat sisälläsi arvaamattoman monen ihmisen lahjoittamaa energiaa.

Nyt kun olet myöntänyt tämän päätelmän oikeaksi, olet ehkä valmis seuraavaan, jopa edellistäkin yllättävämpään huomioon. Itse asiassa keräämme tuota muiden luovuttamaa energiaa täysin tiedostamattamme, mutta ilmeisen tarkoituksellisesti. Olet varmasti joskus ihmetellyt päämäärätöntä kulkuasi kaupungilla. Mietit: ”Kuinka päädyinkään tänne”. Ehkä jopa soimaat itseäsi puistonpenkillä tai kahvilassa hukkaan kulutetusta ajasta.

Olen havainnut, että energian keräämistä ei tehdä vain fyysisen kosketuksen välittämänä. Usein sen keräämiseen riittää pelkkä katselu. Irvokkaan asiasta tekee kuitenkin se, että tämänkaltainen katselu on aina vahingollista kohteelleen ja vaatii uhrin olevan – sanottakoon vaikka – luovuttamiseen ”otollisessa” tilassa. Energiaa luovuttavan tulee olla jotenkin haavoittunut. Olet nähnyt väen muodostamia piirejä. Nehän muodostuvat täällä nopeasti sairaskohtauksen saaneen tai pahoinpitelyn uhrin ympärille.

Näin eräässä luontodokumentissa miten taskuravut kerääntyivät loukkaantuneen, lentokyvyttömän linnun ympärille. Samalla kun suuren linnun voimat hupenivat, pienten rapujen liikehdintä kävi yhä nopeammaksi ja niiden muodostama musta piiri linnun ympärillä  tiivistyi. On varmasti oikein sanoa niiden muuttunee yhä ”energisimmiksi” ja ympyrän yhä täydellisemmäksi kehäksi.

Kaikkein kummallisinta tässä energian keräämisessä näyttää olevan se, että paikat, joissa on tapahtunut merkittäviä kuolemantapauksia näyttävät säilyttävän latauksensa hyvinkin pitkään. Olet varmasti kuullut ihmisten matkustavan pitkiä matkoja päästäkseen tunnettujen henkilöiden kuolinpaikalle. Erääseen kaupunkiin on tehty suorastaan katsomo romahtaneen pilvenpiirtäjän paikalle. Voisi olettaa paikan, jossa on kuollut tuhansia ihmisiä, olevan liian raskas kohdattavaksi. Olen kuitenkin havainnut tällä paikalla parveilevan yleisön olevan täysin huoletonta ja jopa peittelevän innostuneisuuttaan ja – energisyyttään.

En tiedä mihin tutkimukseni lopulta päätyy. Olen hieman peloissani ja erään tutkimuksiini liittyvän tapauksen vuoksi poissa tolaltani. Kunhan saan itseni taas tasapainoon, ryhdyn seuraamaan väkivaltaa esittävien kuvien ja elokuvien vaikutuksia katsojiin. Kerron näistä havainnoista tulevissa viesteissäni. 

Parhain terveisin

Ystäväsi

X

Subtitles for the video:

One day on my way home

I noticed a throng of people

 In this remote town

you rarely see crowds

 In the small hours you may see

people around an assault victim

 I find the custom rather rude

 However, I cannot fool myself

 Yes,

the victim attracts me as well

 I changed my path

and crossed the street

 I cannot stand blood

 A quick glance at the victim

eases the following hours

 I was already condemned

to anxiety for the night

 I tend to push to the front

 It’s best to confront difficult

matters straight ahead

 I was prepared for anything

 To my surprise I heard music

from the middle of the crowd

 It was unlike anything I had

heard and yet wholly familiar

 I stopped to listen and forgot

any images of the victim

 A shudder in the pavement

made me sway

 My raised hands

disappeared from view

I left myself and was each

and every member of the crowd

I heard through their ears

and saw with their eyes

Looking at my outline made

me feel both dead and immortal

I was everywhere

and in every moment

I walked through

past and future

All the dimensions of time,

past and future were present

The experience was great,

but unknowable

I did not know whether I was

frightened or elated

The loss of sense was brief –

but for me

it opened a door permanently

The drummer plays

occasionally in the same corner

It helps me plan my route

so that I will not see him

It’s not much use, the drumming

© Veli Granö, 2008

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

x