Valoja kylätiellä, Lights on the Village Road, installation, 1995
Mekaanisesti liikkuvat kuva-aiheet projisoituna taikalyhdyillä. Installointi kuvattu taiteilijan työhuoneella.
Mechanically moving images projected by laterna magicas. Installation view from the artists studio.
Tämä Helsingin taidehallin Lux Sonor -tapahtumaan tehty taikalyhtyinstallaatio tutki mediakuvaston taipumusta keskittyä väkivallan ja ääritunteiden kuvaamiseen. Kolmen taikalyhtyprojektorin liikkuvat kuva-aiheet oli valittu symboloimaan mediakuvaston keskeisimpiä aiheita. Arkaainen tekniikka oli johtanut arkaaisiin kuva-aiheisiin.
Miekka=väkivalta ja suora toiminta, sydän=rakkaus ja tunteet. Verinen käsi liikkuu vuoroin kohti miekkaa tai sydäntä. Se on katsojan tai kärsivän sankarin käsi tai kuva. Teoksen nimi viittaa ehkä erääseen ahdistavaan novelliin, mutta symboloi myös meidän ulkopuolellamme, meistä riippumatta tapahtuvia uhkaavia asioita. Ne ovat tapahtumia, joista näemme vain valot kylätiellä, ja joita kätemme ei voi pysäyttää. Teos muistuttaa silti myös siitä, että olemme kaikki eräänlaisia taloja ja projektoreita, jotka valaisevat ja luovat ”kylämme” valot ja näkymät.
Valoja kylätiellä
On helppo huomata, että projektori ja kamera ovat teknisesti toistensa kaltaiset laitteet. Valokuvaaja käyttää joskus kameraa projektorina; esim. määritellessään pimeässä kameransa suuntausta, hän yksinkertaisesti suuntaa valonsäteen kameran etsimeen ja arvioi lopullisen kuvausalan kameran valaisemasta pinnasta.
Yleensä kameraa käytetään valonsäteiden kokoamiseen laitteen sisälle. Kamerassa valon vaikutus kerätään muistiin filmille ja itse valon energia imeytetään filmin valopihasuojakalvoon ja kameran sisäisiin mustiin pintoihin.
Diaprojektorissa filmin takana on voimakas valonlähde, sen vaikutuksesta filmillä oleva kuva projisoituu takaisin projektorin ulkopuoliseen todellisuuteen. Jokainen projektorien kanssa työskennellyt on tuskaillut valon riittämättömyyttä: aina projektorin valo on haurasta ja kokonaan se katoaa näkyvistä päivänvalossa. Siksi projisointi on usein suoritettava pimeydessä, usein yöllä.
Projektori on aina hyvin kuuma laite. Vain lyhyen kehityksen takana on aika jolloin projektorin valonlähteenä oli aina avoin tuli. Silloin projektorin nimenä oli taikalyhty. (Taikalyhdyksi ja kohta rainakoneeksi, projektoria nimitettiin vielä kirjoittajan lapsuuden aikaisella maaseudulla 1960-luvulla)
Projektorien valotehon nostaminen nykyisestä on lähes mahdotonta: lisääntyvä valon määrä lisää myös heijastettavan kuvan rasitusta ja nopeasti saavutetaan se fysikaalinen piste, missä filmille tallennettu kuva sulaa tai suoranaisesti haihtuu olemattomiin. (On siis ilmeistä, että tavallisessakin valokuvaustilanteessa kameran sisään keskitetään suunnaton määrä valoa ja energiaa!)
Tallennetun näkymän palauttaminen todellisuuteen projisoimalla on ilmennyt mahdottomaksi. Todellisuus onkin luotava aina alusta.
©Veli Granö, Lux Sonor –luetteloteksti, 1995
Veli Granö 