ITE- taide, ITE -Art

Visit also on my page: Onnela photographs:
https://veligrano.com/esineiden-valtakunta-1997/onnela/
ITE-taide on lyhennys sanoista Itse Tehty Elämä. Nimi perustuu havaintoihini ja ajatuksiini taiteen mahdollisuuksista toimia ihmisen identiteetin ja koko elämän rakennusvälineenä. Olen tutkinut ja dokumentoinut suomalaista nykykansantaidetta kahdeksankymmenluvun alusta. Tuo taide ei ollut vielä silloin suosittua, eikä tunnettua.
Moni taiteilija oli kyläyhteisön ja jopa lähipiirin torjuma. Omaehtoista taidetta pidettiin hävettävänä ja sitä tuhottiin surutta, jos tekijällä ei ollut voimia taiteensa ylläpitoon tai suojeluun.
Valokuvanäyttelyni Onnela (1986) ja omakustanteinen kirjani Onnela (1989) toivat ilmiön laajempaan tietoisuuteen. Parasta oli huomata miten työni toi taiteen tekijöille itsetuntoa ja muutti heidän asemaansa yhteisössään.


Käytin silloin, juuri valmistuneena valokuvaajana, kaikki ansioni ilmiön tallentamiseen. Kiersin vanhoilla ja hajoavilla autoillani maata yli kolme vuotta. Materiaalin käsittelyyn ja kuvien vedostamiseen meni siihenkin toista vuotta. Kuvat vedostin yksiössäni, jonka olin muuttanut osin laboratorioksi.
Ihmiset ihmettelivät valokuvieni laatua ja suurta kokoa, vaikka ne olivat vain 40x50cm vedoksia.
Onnela oli eräs kaikkein ensimmäisistä värivalokuvanäyttelyistä maassamme. Värivalokuvien valmistamien oli vaikeaa ja vaati pitkän harjaantumisen asiaan. Myös välineet, suurennuskone ja kehityskone olivat auton hintaisia hankintoja.
Mitään apurahoja en saanut ennen kirjan julkaisua, vaan rahoitin kuvaukset työn teolla. Luokkatoverit ostivat asuntoja ja autoja, minä kuvasin takapihoja ja maksoin kirjan painokuluja, jotka olivatkin asuntolainan kokoluokkaa. Projekti oli melkoinen haaste, mutta alusta loppuun mahtavan kiinnostava.
Nykyään ITE-taiteen parissa puuhaa suuri joukko asiaan perehtyneitä ammattilaisia. Olen kuitenkin itseoikeutetusti ilmiön alkuperäinen esiintuoja ja ”isä”.
http://www.rawvision.com/articles/joys-and-tribulations-immortalised-concrete
http://fi.wikipedia.org/wiki/ITE-taide
Pari ITE -taiteilijoista kertovaa lyhytelokuvaani: