Matias Keskisen kuviteltu elämä/The Imaginary Life of Matias Keskinen

Matias Keskisen kuviteltu elämä/ The Imaginary Life of Matias Keskinen, video, documentary 1991, 66 min, stereo

jeesus

Jeesus puhuu Helsinkiläisille, Pääsiäisenä, 1960-luku

kesk_01

40 tonnin kekkospää on valmistunut Pielavedellä 1970-luku

kesdevil

Matias Keskisen viimeisiä omakuvia Saaresmäen koululla. n.1996

matias keskisen kuviteltu e jul3mb

Matias Keskinen: Iivanan and fire of Hell

Matias Keskinen: Iivanan and fire of Hell

kesaurinko

Kuva kuvitelluista elokuvasa, Aurinkokuningas, 1950-luku

kesarch01

Kuva kuvitellusta elokuvasta, Kesari ja naiset, 1950 -luku

kesk_04

Kekkosmonumentti Vuolijoella. Kuva sarjasta Onnela, 1986, Veli Granö

Matias Keskisen kuviteltu elämä – luontofilmi suomalaisesta suurmiehestä, tasavallan keisarista

ERAKKO KOHTAA ULKOMAAILMAN

Matias Keskinen (s. 1922 Petäjävesi) nousi Suomessa, Neuvostoliiton viimeisen presidentin Mihail Sergejev Gorbatshovin mukaan nimetyn ”glasnost-ajan”, tunnetuksi kuvanveistäjäksi. Neuvostoliiton viimeisen presidentin vierailu Oulussa muodostui Keskisen uran kulminaatiopisteeksi. Syksyllä 1989 Mtv:n Kymmenen uutiset välittivät loppukevennyksessään raportin Keskisen jättiläismäisen presidentti Kekkosen päätä kuvaavan veistoksen tuhoutumisesta. Kahdenkymmenen tonnin betoniveistos oli vuolijokelaisen erakkotaiteilijan elämäntyön huipentuma. Taiteilijan kokema henkilökohtainen tragedia muuttui tv:n katsojien mielessä kansalliseksi symboliseksi rituaaliksi: Kekkosen ajan lopulliseksi häviöksi. Keskiselle teoksen tuho oli pelkästään kova, konkreettinen isku. Siitä hän ei lopulta selvinnyt.

 

KUVANVEISTÄJÄ HELSINGISSÄ

Lähes äärimmäinen positiivisuus, avuliaisuus ja halu ilahduttaa kanssaihmisiä, niin laulun, tanssin kuin loppumattoman jutustelunkin avulla, loi Keskiseen erilaisuuden auraa kaikkialla missä hän liikkui. Iloinen käytös ei kuitenkaan tuottanut helpotusta ihmissuhteisiin. Erilaisuuden leima ja hyväksikäytetyksi joutumisen kokemukset johtivat Keskisen harjoittelemaan fyysistä itsepuolustusta. 1950-luvun alussa hän saavutti nyrkkeilyssä useampaan kertaan valtakunnantason hopeamitalin. Kilpailutoimintaa seuratessaan Keskinen oivalsi taiteilijakykyjensä käyttökelpoisuuden palkintopatsaiden valmistamisessa. Erilaiset miniatyyriset urheilijahahmot loivatkin Keskisen veistostuotannon teknistä perustaa ja mahdollisuuden ansaita välttämättömiä tuloja. Hän hankki valimo-oppia ja opiskeli satunnaisesti Helsingissä Vapaassa taidekoulussa. Vuonna 1975 pienoisveistoksistaan melko kuuluisalla Keskisellä oli arvokkaana tehtävänään valmistaa sarja Kekkosta esittäviä pienoisrintakuvia jaettavaksi Helsingin Ety-konferenssiin osallistuneille valtionpäämiehille.

ELOKUVATÄHTI JA KUVITELLUT ELOKUVAT

Ehkä kaikkein kiehtovimman osan taiteilijan tuotannosta muodostavat hänen 50-luvun alusta lähtien kuvaamat 8mm kaitafilmit ja valokuvaamalla toteutetut mielikuvitukselliset elokuvastillit. Keskisen Helsinkiin 60-luvun alussa perustama yhdistys vuokrasi Ateneumin taidemuseon takana sijainneen elokuvateatterin mainoskaapin ja ryhtyi siinä esittelemään ”AJANFILMI”-teatterin kuviteltua ohjelmistoa. Usean vuoden ajan toimineessa ”teatterissa” esitettiin mm. erilaisia keisari- ja tarzanaiheisia elokuvia. Elokuvista esitellyissä stillkuvissa esiintyi lähes poikkeuksetta taiteilija Keskinen erilaisiin, sangen uskottaviin rooleihin sonnustautuneena.

Kuvitellun elokuvateatterin idea lienee täysin ainutlaatuinen taiteen historiassa. Lähin vertailukohta on ehkä Marcel Proodthaers, joka tutki 70-luvulla taidetta instituutiona omilla kuvitteellisilla taidemuseoillaan. Ilmeisen vertailukohdan Keskisen filmistilleille kuvitelluista elokuvista tarjoaa postmodernismin keskeiseksi taiteilijaksi nousseen amerikkalaisen Cindy Shermanin tuotanto. Hänen koko 80-luvun tuotantonsa koostuu hyvin ”keskismäisistä” kuvitelluista elokuvastilleistä.

AURINKOKUNINGAS YÖMAJOJEN TERAPEUTTINA

Poikkeukselliset elämäntavat aiheuttivat Keskiselle vakavia toimeentulohuolia. Hän hankki vuosien ajan elantonsa toimimalla esiintyvänä parturina Helsingin yömajoissa. Parturoinnin aikainen riehakas laulelu ja steppailu oli Keskiseltä myös hyvin tietoisesta terapiaa majojen asukkaille. Asiakkaat nimittivätkin Keskisen aurinkokuninkaakseen. Terapiatyönsä Keskinen kruunasi pukemalla asiakkaansa parturoinnin jälkeen keisarin tamineisiin. Valokuvattu ”köyhä keisari” sai olla muutaman minuutin tähti ja olemattoman valtakuntansa valtias. Valokuvat köyhistä keisareista ovat myös varhainen ja merkittävä luku valokuvataiteemme omalaatuisinta historiaa.

Valokuvan käyttö terapiassa ja kuviteltujen roolien kokeilu ja valokuvaaminen ovat melko uusia, 1980-luvulla syntyneitä minuuden kehittämisen menetelmiä – toki myös tuttu ilmiö valokuvataiteessa. Ajatus valokuvaterapiasta perustuu modernin ihmisen tapaan peilata ja rakentaa minuuttaan kuvien maailmasta ja kuvien avulla. Keskisen idea kuvata alkoholisteja keisareina on valokuvaterapeuttinen pioneerityö. Keskisen kuvat ovat myös nykyisen suomalaisen valokuvaterapian tuntemia teoksia. Kahdeksan- ja yhdeksänkymmenluvulla suomalaista valokuvaterapiaa opetuksessaan ja työssään käyttäneet taideteollisen korkeakoulun lehtori Tuovi Hippeläinen ja psykologi Kersti Palonen olivat tietoisia Keskisen metodeista ja käyttivät hänen ideoitaan työssään. Palonen kokeili valokuvaterapian metodeja mm. pitkäaikaismielisairaiden hoitotyössä. Keskismäisen terapian tulokset ovat olleet mm Palosen mukaan lupaavia. (menetelmä tunnetaan myös ns. ”voimauttavana valokuvana”)

MATKALAUKUSTA LÖYDETTY ELOKUVA

Matias Keskisen kuviteltu elämä on rakennettu Keskisen ja valokuvaaja, taiteilija Veli Granön yhteistyönä. Elokuva sai alkunsa 1987 Granön valokuvatessa kansantaiteilijoita käsittelevää kirjaansa ”Onnela”. Vanheneva taiteilija kertoi jo odotelleensa tappajaa tai kuvaajaa ja muutamien ääridramaattisten, mutta onnekkaiden käyntien jälkeen hän oli valmis raottamaan tarkoin varjeltua menneisyyttään: Keskinen oli kerännyt vuosikymmenet elämäänsä liittyvää materiaalia aina mukana seuranneeseen matkalaukkuun.

Syvenevä luottamus ryöpsäytti piilotetun menneisyyden eloon. Valokuva toisensa jälkeen kiinnittyi aution asuinkammion seinään tullakseen osaksi vähitellen muotoutuvaa Matias Keskisen elämän palapeliä. Elokuvasta muotoutui toden ja väärin muistetun, kuvitteellisen menneisyyden kollaasi. Elokuvasta tuli tarina erilaisena elämisen vaikeuksista ja oman arvon tunnustuksen johdonmukaisesta, ja loputtomasta etsinnästä.

Se mitä löytyi oli elämä tai elokuva, Matias Keskisen matkalaukku.

Keskisen tapa tallentaa kaikki: koko elämänsä, kaitafilmille ja myöhemmin videolle, muistuttaa eräiden nykytaiteilijoiden tapaa käyttää videokameraa kuvallisena päiväkirjana. Tallennettuna elämä muuttuu ikäänkuin reaaliajassa taiteeksi. Tästä Keskinenkin oli hyvin tietoinen. Tällaista työskentelytapaa ovat tutkineet Suomessa myöhemmin mm. Lea ja Pekka Kantonen.

KESKISEN TAITEEN ARVOSTUKSESTA

Keskisen poikkeuksellinen persoona ja hänen tarkkanäköinen, mutta taiteen instituutioista piittaamaton taidefilosofiansa, näyttää tuomitsevan hänet lopulliseen ulkopuolisuuteen. Toisaalta ulkopuolisuus ja narrin rooli olivat taiteilijalta hyvin tietoinen maailmankatsomuksellinen valinta. Keskinen tiesi aiheuttavansa ihmetystä ja kaaosta ympärillään. Ihmisten hämmennys ja kohdattu pilkka olivat taiteilijan lakkaamattoman mielenkiinnon kohteena. Ne olivat hänen yhteisöllisen tutkimuksen ”tutkimuskohteita”. Tätä eivät pahantahtoiset naurajat olisi voineet arvata. Oikeastaan vasta uusin taiteen käsitteistö onkin antanut mahdollisuuden arvottaa Keskisen taidetta ja toimintatapaa. Tätä ennen hänet luokiteltiin yksinkertaisesti ”kylähulluksi”. Kylähulluuden arvonnousu (erityisesti em. taideteorian tuloksena) yhteisön sisäisenä, terapeuttisena ”performanssiutena” ei ole kuitenkaan selventänyt taiteen perimmäisen, yhteisöllisen merkityksen ideaa laajemmalle yleisölle. Niinpä Keskinen on edelleen lähes unohdettu arvottomaan ”kylähulluuteensa”.

Taiteilija kuoli jo 1997. Keskisen valokuvatuotanto on edelleen lähes kirjoittamaton luku suomalaisen valokuvataiteen historiaa. On ehkä säälittävää, että Keskisen taiteen arvonnousun mahdollisuus on edelleen sen ulkomaisiin, myöhäisiin seuraajiin vertailu.

Veli Granö

Dokumenttielokuva 58 min 1991

Taiteilija Keskinen: Matias Keskinen. 
Taiteilija lapsena: Pekko Mörö. Lukija: Ragni Grönholm, 
Lukijan sanat: Marja-Kaarina Mykkänen. Tekstitys: Milla Moilanen
. Musiikki: Jean Sibelius, Alfred Schnittke, Carl Heinz Stochausen, Arvo Pärt, Remu Aaltonen. 
8 mm videon toinen kuvaaja: Aarne Määttä
. Vedenalaiskuvaus: Tuovi Hippeläinen
. Käsikirjoitus, kuvaus: Veli Granö, Matias Keskinen. 
Äänen viimeistely ja miksaus: Martti Turunen. 
Ohjaus, leikkaus, äänitys ja äänisuunnittelu: Veli Granö

AVEK tuotantotuki 1991/Perttu Rastas

© Veli Granö 1991. 52 min. Betacam SP STEREO/Väri. Elokuva on restauroitu 2014 (Pentti Keskimäki/ Post Control Oy)  HD muotoon ja esityskopio saatavana tiedostona tai esim BlueRay -levynä.

Dokumenttielokuva on koostettu valokuvista, vanhoista ja uusista 8mm kaitaelokuvista, 8mm videosta ja betacam SP- videomateriaalista.

 

The Imaginary Life of Matias Keskinen / Matias Keskisen kuviteltu elämä, 1992

  • -a documentary film about an extraordinary artist

The Imaginary Life of Matias KeskinenTHE HERMIT MEETS THE OUTER WORLDMatias Keskinen (born 1922, in Petäjävesi, Finland) became one of the famous sculptors of the ’glasnost era’ in the autumn of 1989 when the Finnish evening news broadcast a piece about the destruction of his giant sculpture of President Urho Kekkonen’s head. The 20-ton concrete sculpture was the pinnacle of the life’s work of the hermit artist from Vuolijoki, a small town in the middle of Finland. The artist’s personal tragedy turned into a national, symbolic ritual in the minds of the viewers: the final destruction of Kekkonen’s era.THE SCULPTOR IN HELSINKIHis almost extreme optimism, willingness to help and to make his fellow humans happy through song, dance and endless chatting created the aura of Keskinen’s speciality wherever he went, but it did not make his relationships easier. Keskinen started to practise physical self-defence because of his stigma of otherness and his experiences of being abused. He won a silver medal in boxing on national level several times in the early 1950’s. While he was involved in the competitions, Keskinen realised that his artistic talents could be very useful in making trophies. A range of different miniature sports figures established the technical basis for Keskinen’s sculptures. He went to study foundry and occasionally took classes at the Helsinki Free Art School. In 1975, Keskinen, who was already famous for his miniature President Kekkonen statues, had the honour to make a series of small busts of the President. These were handed as gifts to the heads of states who participated in the Conference on Security and Cooperation in Europe (CSCE) organized in Helsinki.THE FILM STAR AND IMAGINERY FILMSPossibly the most enchanting part of the artist’s oeuvre consists of the 8mm substandard films and fantastic film stills he made from the early 1950’s onward. In Helsinki in the early 1960’s, Keskinen founded an association, which rented a cinema’s advertisement booth behind Ateneum, the Finnish National Gallery. In the booth he presented the imaginary repertoire of the AJANFILMI – theatre. The ’theatre’, which operated for years, showed many films featuring among others the emperor or Tarzan. Keskinen, the artist, starred almost without exception in all the film stills, dressed up for various quite credible roles.(The concept of an imaginary cinema is rather unique in art history. The closest point of comparison is perhaps the work of Marcel Proodthaers, who in the 1970’s examined art as an institution through his own imaginary art museums. An obvious parallel to Keskinen’s film stills is offered by the works of Cindy Sherman, who became one of the central artists of post-modernism. Her whole work in the 1980’s consists of very ’Keskinen-like’ imaginary film stills).THE SUN KING IN A SHELTERThe artist released the strain of an exceptional life style by acting as a performing barber in shelters for alcoholics and homeless people in Helsinki. His boisterous singing and step dancing while cutting their hair was from Keskinen’s part a very deliberate act of therapy for the benefit of the residents of the shelters, who called Keskinen their sun king. Keskinen crowned his therapy by dressing his customers as emperors after the haircut. The photographed ’poor emperors’ got to be stars and the sovereigns of their invisible kingdom for a few minutes. (Utilising photography in therapy, and trying on and photographing imaginary roles are new methods of developing the sense of self from the 1980´s. The idea is based on the tendency of modern humans to reflect their sense of self in and construct it directly from the world of images. Keskinen’s idea to photograph alcoholics as emperors was a pure photo therapeutic pioneer work of precise methods. Indeed, Keskinen’s images are known within the field of photo therapy in Finland (although contested – sic!) and his methods have been tried out in the treatment of long term psychiatric patients. The results of the therapy have been very promising.)FILM FOUND IN A SUIT CASE

Keskinen and photographer-artist Veli Granö made ”The Imaginary Life of Matias Keskinen” in collaboration. The film project started when Granö photographed folk artists for his book A Trip to Paradise ( Onnela ). The ageing artist said he had already been waiting for the photographer to come, and after a few visits Keskinen was ready to lift the veil of secrecy that covered his past. For decades, Keskinen had been collecting material about his life in a suitcase that he always carried with him.

Increasing trust made the past come alive again. One photograph after another was attached to the wall of his desolate chamber, and made a piece in the slowly forming puzzle of Matias Keskinen’s life. The film became a collage of truth and the wrongly recalled, imaginary past. It is a story of the difficulty of living as Other, and the consistent but also endless search for the recognition of his dignity.

It is a life or a film, Matias Keskinen’s suitcase.

(Keskinen’s habit to capture everything, his whole life, first on substandard film and later on video, resembles the way some contemporary artists use the video camera as their visual diary. Captured life metamorphoses into art in real-time. Keskinen was very conscious of this, and he claimed with good reason that every moment of his life turned into art when it was captured on film. Lea and Pekka Kantonen, among others, have later studied this method in Finland.)

OF THE APPRECIATION OF KESKINEN’S ART

Keskinen’s exceptional personality and his art philosophy that is indifferent to art institutions seem to condemn him to Otherness. On the other hand, the fool’s role and being an outsider were very conscious ideological choices made by the artist. Keskinen was very aware of the chaos he caused around himself. The confusion and mockery of others interested the artist unendingly and were the object of his communal research, something which the people who laughed at him could never have guessed. In fact, only the concepts of post-modern art criticism have created a possibility to appreciate Keskinen’s art: before them he was mainly categorised as the village idiot. The increased appreciation for the phenomenon of the village idiot (a result of the above mentioned art movement) as inter-communal, therapeutic ’performance’, has not in any wider sense clarified the idea of the fundamental communal meaning of art. Therefore Keskinen is still often forgotten in the worthless role of ’a village idiot’. The artist died in 1997 in Vuolijoki, and his photography works are still an almost blank chapter in the history of Finnish photography. It is somehow pathetic that the hope for the discovery and appreciation of Keskinen’s art lies with comparing him with his later, foreign followers.

Veli Granö

Translation: Henrika Vuorinen

Nature Documentary of a Finnish Great Man, the Emperor of the Republic
Artist Keskinen: Matias Keskinen.
The artist as a child: Pekko Mörö.
Reader: Ragni Grönblom.
Reader’s words: Marja-Kaarina Mykkänen.
Subtitles: Milla Moilanen.
Music: Alfred Schnittke, Jean Sibelius, Karl Heinz Stochausen, Arvo Pärt, Remu Aaltonen.
Assistant cameraman for the 8mm video: Aarne Määttä.
Underwater camera: Tuovi Hippeläinen.
Cinematography: Veli Granö, Matias Keskinen.
Sound editing, mixing: Martti Turunen.
Director, editing, sounds and sound design: Veli Granö.

Supported by: AVEK 1991/Perttu Rastas

© Veli Granö 1991. 52 min. Betacam SP Stereo/Colour,

55 min, stereo, betacam video. Restored in HD format (Pentti Keskimäki/ Post Control Oy) 2014

The documentary film has been composed of photographs, old and new 8mm substandard film, 8mm video and professional video material.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

x

Mainokset